28.1.2015

I can see it in your eyes, deep inside you want to cry


Ihan harmittaa, etten osaa suhtautua itseeni, enkä yleisestikään asioihin, joiden kuuluisi olla arkipäiväisiä.




Ahdistaa tuntemattomien katseet ja puheet.

Pahin asia on kaupassa käynti.
Tuntuu että kaikki tuomitsee minua.
Naama levahtaa punaiseksi,
alan niiskuttaa,
silmistä valuu vettä,
 yskittää,
henkeä on vaikea saada.


Lähden yleensä aina kouluun 10 minuuttia aiemmin jos vain kerkeän, silloin sielä tuskin on kukaan vielä. Bussin sähellykseen olen jo suurin piirtein alkanut tottua, mutta on siinäkin vielä pureskeltavaa.

Tuntuu, ettei siinä ennen ollut mitään ongelmaa; kaupassa käynti oli helppoa, bussiin meneminen oli ihan normaalia, koulun pihassa naureskeltiin eikä välitetty muiden katseista tai puheista.

Miksi mä en osaa suhtautua?

Ei kommentteja: