26.1.2015

But we still have our love


Näin se aika kuluu. Vuosipäivä tuli täyteen, käytiin syömässä hyvää ruokaa, jota oli aivan liian paljon. Näytin ihan venäläishuoralta, hiukset kiharalla punaisen huulipunan kera. Ehkä se ei haittaa, huomasin tosissaan, etten kihartamista ole pitkään aikaan harrastanut. Vesikello käteen ja menoks.




Sen jälkeen olenkin stressannut hiukseni irti koulun, kokeiden ja yhteishaun ansiosta.



Mitä jos, entäs jos, jos vaikka.



Ihan ahdistun, en tiiä mitä haluan, mitä uskallan, mitä voisin ehkä uskaltaa.



Epävarmuus. Hyi olen ruma. En osaa. En riitä. En pysty. En uskalla.



Välillä mietin miten mulla edes on ihmisiä ympärillä.

Välillä mietin, että miksi ne on siinä.

Mitä oon tehnyt ansaitakseni läheisiä?

Miten oon saanut ihmisiä ympärilleni, vaikka tuntuu että olen ihan kusipää?



Ajattelen liikaa.



Pitäisi saada itseäni niskasta kiinni. Olla valittamatta ja niellä kaikki paska. Ainakin muilla olisi parempi olo. Varmaan mullakin sitten joskus.





Miksi elämä on niin epämukavaa?



Ei kommentteja: