9.1.2013

Muistelen nuoruuttani, kurkkua kuristaa kun kuolema kalkkiviivoilla rinnalle puristaa.

''Moi'' sanon ovelta ja suljen oven perässäni. Se hymyilee ja vastaa. Menen istumaan punaiseen tuoliin ja ihmettelen ennen tyhjänä ollutta pöytää, jonka päällä on nyt jokin laite. Se painaa sen päälle ennen kuin se istuu mun viereen. Äänityslaite.

Mut valtaa pieni jännitys että uskallanko mä puhua mitään. Mutta kumminkin rohkaistun avaamaan suuni ja jutellaan siinä hetki jos toinenkin.

Lopuksi se ojentaa mulle pinon kortteja. Niitä on ainakin 150 kuvaa; tavaroista, ihmisistä sekä luonnosta.

''Valitse niistä muutama sellanen kuva jotka kuvaa sun elämääs tällä hetkellä.''

Selaan muutaman kuvan läpi kun se tuijottaa mua vieressä. Ne kuvat tuntuu niin kaukaisilta, että ne hapuilee jossain. Ensimmäinen tuttu kuva tulee kohdalle.

''Mä oon käyny täällä'' Ajattelen, ja koska se hiljaisuus tuntuu yhä kiusallisemmalta, päätän ottaa ensimmäiset kolme joista mulla tulee mieleen jotain.

''Näitten kuvien avulla mun on aika hankala koittaa yhdistää näitä asioita, sä voit selittää mulle, miks just nää kuvat.''

Ensimmäisessä kuvassa oli tyhjä tuoli ja pöytä. Ne oli tosi kuluneita, ja ne nökötti keskellä metsää. Metsä oli syvimmiltään pimeä ja ahdistava, mutta aurinko paistoi, tosin vain harvalti.

''Musta tuntuu, että toi tuolin on hirveen yksinäinen ja kärsinyt. Sillä on ympärillä kumminkin pöytä sen tukena, ja monta monta puuta auttamassa, mutta ne on niin pimeessä, et se ei nää niitä.''

Seuraavassa kuvassa oli maantien reunaviiva, ja ruskan värisiä lehtiä. Kuvaa oli muokattu lisäämällä liikaa kontrastia.

''Joskus on vaan semmonen olo, et vaan haluu pois. Ei välttämättä mitään et kuolis pois, mut ei vaan jaksais aina elää. Et eläis siellä rajalla, vaikka ne lehdet pitää kiinni kaikesta.''

Kolmannessa kuvassa esiintyi pelikortteja, ei niin perinteisiä, mutta kuitenkin.

''Elämästä ei ikinä tiiä mitä tulee vastaan, ja sitä ei voi päättääkkään. Vaikka kaikki riippuu yleensä itestä, mut kukaan ei vaan osaa huomaa sitä. Musta tuntuu et me ollaan kaikki elämältä sokeita.''

... Miten musta tuntuu et mua pidetään aivokuolleenaa lapsena?

ps. ottakaa nyt toki kaikki ilo irti koska aattelin jättää tän viimiseks syvälliseks postaukses. Tai jotai, en tiiä, mitään en lupaa.

Ei kommentteja: